Pidän sinusta, siinä kaikki. Pitääkö se todistaa tuhansilla sanoilla?

kun olin lapsi, aikuiset opettivat vihaamaan syyssadetta, kiireisiä ihmisiä, sateenvarjoja, kumisaappaita ja lehtikasoja.
mutta minä rakastuin niihin.
kasvoin pitämään kissanpennuista.
silti pidän koirista enemmän.
kasvoin asumaan lähiössä, kovin lähellä kaupunkia.
silti tahtoisin omistaa talon maalta, metsää ja peltoja.
kasvoin katselemaan alavaa seutua.
silti lapin tunturit vetävät minua puoleensa.
mutta poiketen muusta, kasvoin arvostamaan kyynelten virtaa, yhtä paljon kuin hymyäkin.

(nyt asun maalla, melkein ainakin.)

minulle hiljaisuus on kaunista. pitkään luulin, että ihmisen kuuluu olla sosiaalinen, hymyillä joka kerta, kun näkee ihmisen ja yksin olemisen sijaan pitää siitä, että joka ilta saa tehdä jotain ystävien kanssa.
mutta minä kyllä hymyilen ihmisille, mutten joka kerta.
minua vetää oma huone.
ajoittain pidän yksin olemisesta enemmän kuin voisi kuvitella.

kukaan ei koskaan opettanut pitämään kipeänä olemisesta.
enkä minä ikinä ruvennut niistä pitämäänkään.

terveisin ihminen, joka kyllä pitää ystävistään, mutta tällä hetkellä hymyilee finrexinille ja buranalle

ps, kipeysmusiikkia. odotan kevättä.