28.1.2012

why don't we recognize the faces loving us so?


tänään
☆ kävelin Myllyyn isin ja veljen kanssa
☆ ulkoilutin kettureppua
☆ unelmoin ihmisistä
☆ tein ruokaa
☆ ikävöin
☆ hoidin kasvoja
☆ saunoin
☆ unohdin koulun joksikin aikaa
☆ vastaanotin sellaisen toiveen
☆ ajattelin, että minä olen riittävän hyvä itselleni
☆ valitin ettei ole mitään kuunneltavaa eikä päällepantavaa
☆ isä avitti minua antamalla minulle läjän levyjä kuunneltavaksi
☆ amorphis on hauska bändi
☆ toivon kovasti näkeväni tähdenlennon menemättä ulos
☆ aion katsoa putouksen

 tiedättekö mikä se sellainen toive oli? sellainen, että saatte laittaa tähän toivepostauksia jee!

23.1.2012

for the heart I once had



tänään vietin lumisen päivän sängyllä leikellen paperia. laskin matikkaa ja ajattelin, että ruotsi on liian vaikea kieli ja ettei minusta ehkä koskaan tulekaan psykoottista ruotsinopettajaa, kunnes ajattelin, että kyllä minun kutsumukseni on valistaa lapsia siitä, miten varg lausutaan.

ihana maailma

15.1.2012

Me ollaan piilossa viimeisellä rannalla

pahoitteluni kuvanlaadusta, kamera ei tullut mukaani, joten kännykän kamera sai hoitaa sen virkaa. koulua on takana vasta viikko ja silti se on saanut minut kiireiseksi. opettajat ovat ehtineet ilmoittaa jo kahdesta kokeesta. luin äsken fysiikasta kolme kappaletta, mutta tuntuu, että pää on tyhjä.

ltein uudenvuoden lupauksen, jossa sanoin, että pyhitän lepopäiväni. lauantai oli minun lepopäiväni. illalla minulla on vielä läksyjä. en jaksaisi tehdä niitä, mutta minun on pakko.

sunnuntai, jolloin on lunta ja aurinko paistaa, saa minut hymyilemään. taustalla soi hyvä musiikki. odotan jo lomaa ja hymyilen, että tässäpä minä nyt taas muka elän hetkessä. kuorin klementiinin ja ajattelen, että onpa iloista.

yksi kommentti tarkistettavana. hymy.
yksi uusi lukija. hymy.

8.1.2012

She was like april sky, sunrise in her eyes, child of light, shining star





Hienoinen pelko painaa minun mieltäni, mutta menehtyy kymmenessä pakkasasteessa. Ensimmäisenä taisin kyllä kaivata jonkinlaista soundtrackia, mutta sitten tajusin, että autojen kaukainen kohina, höyrystyvän hengityksen ääni sekä lumen rapina, kun kuljettiin koiran kanssa pitkin peltoja, olivatkin tarpeeksi kauniita sointuja tälle retkelle. ehkä kauneimpia.

Jane Austen on lentänyt kirjoineen sydämeeni ja oikeastaan minusta tuntuu, että haluaisin melkein asua 1700 ja 1800 -lukujen vaihteessa.

Huomenna minua kutsuu koulu, ja tahtoisin kovasti tietää, millä ihmeellä saan itseni kammettua sängystä ennen seitsemää, kun nyt olen nukkunut kymmeneen ja taisin tänäänkin nukkua päiväunia. tosin ne oli hyvin lyhyet, vaikka mieli olisi tehnyt nukkua pidempäänkin.

toivoisin vain näkeväni tähdenlennon.

ps, formspring kaipaa kysymyksiä ): linkki on tuossa sivussa.

3.1.2012

You are the one who makes me feel complete

muistatko miltä tuntuu juopua kesäyönä hölmöstä rakkaudesta?

se kesä siis oli viimeinen
ja me tiedettiin
se loppuu


Pitää sanoo: "Soitellaan!"
Niin tehdään.
Mut ei silti kuitenkaan.


kesä meni äkkiä kuitenkin
vähän itkin kai

 Syksyllä en tuu enää kouluun
Kirjoitan "hei hei" luokan tauluun


viime kesä oli legendaarinen. vietin maailman parhaan kesän. mutta loppujen lopuksi se oli viimeinen kesä, kun voin olla varma siitä, että syksyllä palaan takaisin kuluttamaan sen saman koulurakennuksen penkkejä taas.

ensi kesästä tulee muutoksellinen. ja silti taas maailman parhain. minä tiedän.

nyt minulla on jo kesän kaipuu taskussa, vaikka tahdonkin elää hetkessä. ja elänkin.

2.1.2012

joka päivä ja jokaikinen yö sinua ajattelen

piposta tuli valmis, se on lämmin ja päässäni nytkin. ihmeellistä miten lumi on niin kaunis asia.
tahtoisin nähdä revontulet.

ja kommentteja.

1.1.2012

linkitä blogisi


valkkaan viisi parasta ja teen niistä sitten oman postauksen! eiku kommenttia tulemaan ystäväiseni.

21) hold on the people you love


Turun loistavat ilotulitukset aloittivat minun uuden vuoden. Sormet oli vähän jäässä tämän jälkeen ja aamulla oli vaikea nousta ylös, mutta kampesin itseni sieltä sängyn pohjalta kuitenkin. telkkarista tuli frendejä moonta jaksoa ja meillä oli vähän coca-colaa jäljellä.

onnellista uutta vuotta ♥