The home is where the heart is. Kuuluu sanonta. Minä en ole aivan varma missä kotini on. Suomessa? Ehkä. Olen miettinyt paljon niitä paikkoja, joissa tahtoisin elää. Mieleeni on noussut Norja monta kertaa. Ja toki myös Suomen oma Lappi. Mutta miten voi ihminen kaivata paikkaan, jossa ei koskaan ennen ole käynyt? Minun isoisä asui 20 vuotta Norjassa. Minä en ehtinyt käymään siellä kertaakaan, se harmittaa. Nyt hän asuu Suomessa. Mutta minä tahdon tuonne peikkojen ja vuonojen maahan. Edes käymään!
Olen miettinyt, että jos minä lähtisin ikinä ulkomaille, vaihtoon vaikkapa, niin minä menisin Norjaan. Se muistuttaa tietyllä tavalla Suomea. Mutta toisaalta siinä on myös jotain sellaista. Henkeäsalpaavaa. Hienoa. Kaunista. Upeaa. Rakkautta. Kotia. Ehkä? En minä tiedä. Mutta kuvien, unien ja kertomusten kautta olen saanut siitä sellaisen kuvan.
kuvat: weheartit.com
Mutta kuitenkin. Minun sydän on kiinni minussa. Minne minä menenkin, se on minun kotini, aina hetken verran. Minä kaipaan lähelleni perheen, ystäviä ja koiria. Sieltä mistä minä ne löydän, on minun koti. Olen jotenkin aina kuvitellut olevani kaupunki-ihminen. Neljä vuotta sitten me muutettiin maalle. Täältä on 55 kilometriä lähimpään kaupunkiin. Asuin sen kaupungin lähellä ensimmäiset kymmenen vuotta elämästäni, nyt vierailen siellä/sen lähellä joka toinen viikonloppu. Enkä minä enää oikein sittenkään tiedä, olenko onnellinen, kun minulla on kauppoja ja kaupungin hälinä vierelläni. Vai olenko minä onnellinen, kun näen ympärilläni vain metsää ja peltoja. Mutta luulen, että kaikki tulee selviämään vielä joku kaunis päivä.
Olen myös aina ajatellut, että sitten kun minä muutan, niin minä muutan Turkuun. Nyt en enää olekaan varma. Voisinhan minä myös asua Porissa. Tai Tampereella. Mutta yksi asia on selvä; Helsinkiin minä en tahdo.
Nyt menen lukemaan yhteiskuntaoppia. Hyvästi rento syysloma.
ps, kiitos lukijat ♥ taas yksi lisää! tykkään teistä.
