8.5.2012

run and you don't give up

piti kirjoittaa tänne jo paaaljon aikaisemmin. ei vaan jotenkin löytynyt aikaa. musta vaan tuntuu, ettei mulla IKINÄ  ole aikaa tehdä mitään. ehkä oon vaan saamaton?

mutta minäpä sain roosalta tunnustuksen! kiitän hirveän paljon! ♥ ja jaan sen eteenpäin, nassukat!


1.KIITÄ ANTAJAA JA LINKITÄ HÄNEN BLOGIINSA
2.VALITSE 5 SUOSIKKIBLOGIASI (JOILLA ON ALLE 200 LUKIJAA) JA KERRO
SE HEILLE JÄTTÄMÄLLÄ KOMMENTTI HEIDÄN BLOGEIHINSA
3.KOPIOI JA LIITÄ PALKINTO BLOGIISI
4.TOIVO, ETTÄ IHMISET JOILLE ANNOIT PALKINNON, ANTAVAT SEN ETEENPÄIN.
 
helkajeminausvasaana 
(ei, heitä ei ole neljä siksi etten osaa laskea viiteen, vaan siksi, että viidettä oli hirveän vaikea keksiä) 
 
Tänään oli cooperin testi. oon aina ollut niitä surkeimpia, onneksi siinä ei taistella muita vastaan, vaan omaa itseään. Joka ikinen vuosi olen kokenut karvaan pettymyksen ja itkenyt pettymyksen karvaita kyyneliä urheilukentän nurmikolla. Tänä vuonna realisoin tavoitteeni - päätin, että nyt minä teen sen, mitä olen aina halunnut ja aikonut tehdä. Ylitin tavoitteeni 80 metrillä. Juoksin paremmin kuin koskaan ennen. Viimeiset kymmenen minuutti puhelimeni soitti että 
 
"My soul belongs to God, 
I know, 
I made that bargain long ago. 
He gave me hope when hope was gone, 
He gave me strength to journey on!"
 
ja sitten juoksin lujaa.

Tilasin mineraalimeikkejä ja olin yllättynyt siitä miten hyviä ne on! Materialismi-minä oli iloinen. c: 

ps, tältä näyttivät Unkari ja Anna noin kaksi viikkoa sitten:
 

 +20 °C ainaki
  

2 kommenttia:

  1. Unkari ja Annan näyttivät liian ihanilta noin kaksi viikkoa sitten ♥

    VastaaPoista
  2. Anna kiittää ja Unkari varmaan myöskin! c:

    VastaaPoista