13.4.2012

there's someone I've been missing

oho, voisin sanoa olleeni kiireinen, valehtelematta. Tänään olin hyvin, hyvin väsynyt tullessani kotiin. Nukuin tunnin ja aika valui hukkaan. En osaa sanoa, olinko tyytyväinen.

Jouduin tekemään päätöksen isoskoulutuksen ja veljien näkemisen saralla. Valitsin veljet, mutta mulla on ihan sanomaton kaipaus nuorteniltoihin ja niihin porukoihin, joissa on se... voima.

Helmikuusta asti ei ole ollut yhtä ainoata päivää, jolloin en olisi kuunnellut tai lukenut Les Misérablesia. Oon kasvanut siihen kiinni; kaikki henkilöt elää mun päässä oikeesti. Me opeteltiin siskon kanssa the confrontation englanniksi - ylläriylläri - ulkoa. Voi sitä riemua, kun se viiiimeinkin meni oikein. Koulussa päät kääntyy ja kaikki on varmaan jo sitä mieltä, että me voitais jo olla hiljaa.. Mut mä en tiedä suurempaa riemua, kuin sen, että uskaltaa olla oma itsensä eikä yhtään ajattele mitä muut sanoo. Musta se on ollut vapauttavaa, en oo pilannut kenenkään elämää sillä. Elämän ihanimpia asioita on huomata, että eroaa jollain tavalla muista. Kuuntelee erilaista musiikkia, tekee täysin erilaisia asioita, kuin muut. Enkä tahdo väheksyä, en ollenkaan, niitä, jotka tekevät minun kanssani erilaisia asioita. Erilaisuus on rikkaus, enkä ymmärrä miksi ketään pitäisi katsoa oudosti sen vuoksi, että hän on erilaisuutensa vuoksi rikas. Sehän osoittaa vain kateutta, eikä kateudesta ole mihinkään.

Kävin muuten Gdanskissa. 23.4. lähden luokan kanssa Unkariin.

Kohta kaikki muuttuu hirveesti.

ihanaa kevättä ihanat

7 kommenttia:

  1. Tätä on odotettu! En tiedä, mikä siinä on, mutta sun tekstit on aika parhautta.:--)

    VastaaPoista
  2. anna ihan sairaan kiva teksti!!! (:

    VastaaPoista
  3. ei sais laittaa kuvia tollasista ihanista suklaaherkuista, tulee hirvee suklaahimo ja yritän olla karkkilakossa :'D

    lauantaimurhetytto.blogspot.com

    VastaaPoista
  4. mäkin yritin olla suklaalakossa, onnistuin olemaan sitä ehh 4 päivää ehkä? : DDD

    VastaaPoista
  5. Mulla on sulle pieni haaste mun blogissa :-)
    http://on-nea.blogspot.com/

    VastaaPoista